|
21.01.2009, 11:55
Reetta Gröhn-Soininen
Artisti maksaa
Takavuosien sketsihokemasta tämän päivän asennekyynisyyteen sitkeästi sinnitellyt letkaus sai tuntuvan kolauksen menneenä viikkona astuttuani kirjapainon ovesta sisään stressivana perässäni. Olin painiskellut oman kutsukorttiasian kanssa itsekseni tässä sähköisen viestinnän luvatussa ajassa. Kun kaikki menee nykyisin piuhoja pitkin, niin mitä ihmettä minä siellä kirjapainossa puristelen muistitikkuani ja kuuntelen päässäni roposten tasaista kilinää otsikkohokeman takoessa takaraivossa raivoisasti.
Siinä vaiheessa manaan jo itsestäni senkin piirteen, kun otan ja menen ilahtumaan silloinkuin postilaatikosta löytyy ihan oikea käsissä pidettävä ja hipisteltävä kutsukortti. Ennen niitä piti vielä lisäksi haistellakin, nykyiset tulosteprintit eivät tätä nautintoa pysty tarjoamaan.
Hajumuistiin liittyy oleellisesti muutoinkin, nykyisin milteipä mystisiä piirteitä saaneet, muistikuvat isoista koneista, suorastaan silmiä kirvelevistä painovärien hajuista, oikolukukäynneistä, koevedosten katsauksesta. Kortin painattaminen piti aikatauluttaa tarkasti, kaksi- kolme viikkoa painossa oli huomattavan iso prosessi näyttelyn pidossa.
Kerittyäni kaiken tämän pienessä päässäni pyöräyttämään, pyöräytti kirjapainon väki käteen pinon kortteja, kun ajatuksen tasolla olin valmistautunut korkeintaan vasta hipistelemään erilaisia paperilaatuja. Tämän nopeusihmetyksen jälkeen pääsin ihmetyksessä sellaiselle tasolle, jolle en kuunaan ollut näissä asioissa päässyt.
Hinta yleensä aiheuttaa kurkun selvittelyä ja sormet ristissä toivomista, ettei kukkaron nyörejä tarvitsisi ratkoa auki. Mutta nyt siis ihme ja kumma.
Olin maksaessani jopa sitä mieltä, että tippiähän tästä palvelusta kuuluisi maksaa. Palvelu oli ystävällistä, asiantuntevaa, nopeaa ja ennenkaikkea mikä yllätyksellistä, se oli halpaa. Ei siis edullista vaan suorastaan halpaa.
Artisti maksaa kyyniset hokemat siis hornan tuuttiin ajattelin astellessani ilmeisen tyytyväisenä ulos. Ja sitten se tapahtui. Lumi pakeni kengän alta. Ekologinen jalanjälkeni oli paisunut uusiin mittoihin. Mutta hemmetti, kulttuurin asialla sentään, ajattelin astellessani varpaillani eteenpäin varoessani painamasta kantapäätä maahan.
Leipää ja sirkushuveja, positiivisuutta ja lisääntyvän kevätvalon iloa.
|
|
