|
05.02.2009, 10:41
Asko Saarelainen
Miten apurahat tulisi kohdentaa?
Parhaillaan maakunnalliset taide- ja kulttuurielämän tukijat tekevät tämän vuoden apurahapäätöksiä. Pohjois-Karjalan taidetoimikunta jakoi työskentely- ja kohdeapurahat viime viikon kokouksessaan ja Suomen kulttuurirahaston Pohjois-Karjalan rahasto tekee omat ratkaisunsa lähiviikkoina.
Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiön karjalaiseen kulttuuritoimintaan sekä kotiseututyöhön suunnatut avustukset ovat haettavana maaliskuun loppuun. Miellyttävänä uutuutena säätiö jakaa kuvataiteen yksivuotisen työskentelyapurahan, jonka hakuaika päättyi tammikuun lopussa.
Hakemusten runsaus kertoo maakunnan taide- ja kulttuurielämän vireydestä. Taidetoimikuntaan tuli 84 työskentelyapurahahakemusta, joista 16 sai apurahan (19 %). Haetusta euromäärästä (1.285.575) taidetoimikunnan myöntämien työskentelyapurahojen osuus oli tänä vuonna 12 %. Puolet hakemuksista kohdistui kuvataiteeseen.
Kulttuurirahastoon tuli tämän vuoden hakukierroksella 391 hakemusta, joista 229 kohdistui taiteeseen. Taideapurahojen haettu yhteissumma oli yli 2,5 miljoonaan euroa. Kuvataiteen osuus haetusta summasta on reilu kolmannes. Viime vuonna kulttuurirahaston hakijoista 17 % sai apurahan. Myöntöprosentit osoittavat, että moni hyvä maakunnallinen hakemus jää vuosittain ilman tukea.
Ennen apurahojen jakamista päättäjät keskustelevat yleensä apurahojen kohdentamisesta, esimerkiksi tiettyjen painopisteiden ilmoittamisesta hakuilmoitusten yhteydessä. Yleensä vahvoja ennakkolinjauksia ei ole viime vuosina tehty taidetoimikunnassa eikä Kulttuurirahastossa.
Tulevien vuosien varalle olisi mielestäni aiheellista keskustella apurahojen mahdollisesta kohdentamisesta nuorille taiteilijoille ja työskentelyapurahojen kestosta.
Keskustelussa on tietenkin huomioon otettava resurssien rajallisuus. Jaettavat määrärahat tuskin kasvavat merkittävästi lähivuosina eivätkä hakemusten määrät vähentyne, joten liikkumavaraa on vain pääpiirteissään nykyisissä puitteissa. Esimerkiksi kuvataiteen hakijoiden joukossa on ymmärrettävistä syistä tekijöiden koko kenttä nuorista uransa aloittelijoista jo pitkän uran tehneisiin taiteilijoihin.
Viime vuosina aikana taidetoimikunnan ja Kulttuurirahaston myöntämät työskentelyapurahat ovat olleet paria poikkeusta lukuun ottamatta enintään vuoden mittaisia. Monen saajan osalta pitempikestoinen työskentelyjakso olisi varmasti luonut työskentelylle vielä nykyistä paremmat edellytykset. Mitalin kääntöpuoli vain on se, että mikäli pitempikestoisia työskentelyapurahoja lisätään saajien määrä samalla vähenee tuen kohdistuessa entistä harvemmille taiteen tekijöille. Samalla hakijan työsuunnitelman vaatimustaso kasvaa selvästi, kun sen on katettava realistisesti useamman vuoden työskentelyjakso.
Toivon taiteilijoiden ottavan kantaa seuraavaan kahteen kysymykseen:
Tulisiko taide- ja kulttuuritoimintaan suunnattujen apurahojen jaossa painottaa nykyistä enemmän taiteilijauransa alussa olevia nuoria taiteilijoita ja
Tulisiko työskentelyapurahoissa pyrkiä nykyistä pidempiin apurahoihin?
|
30.03.2009, 15:53 |
|
Mikä merkitys on taiteilijan työllä, jos apurahoja jaetaan iän, ulkonäön tai sukulaissuhteiden perusteella?
Kuvataiteilijoiden tilanne on surkea. Jos mistä säästetään kunnissa ja kaupungeissa, niin taidehankinnoista. Yksityiset ostavat koteihinsa mieluiten jotain hömppää ja kaikkea kivaa, eivät ainakaan maalauksia eivätkä veistoksia, ehkä sen yhden ainoan kerran, jos sitäkään, grafiikan vedoksen.
Kuvataiteilijalla on myös muita taiteenaloja enemmän kustannuksia työn tekemisestä. Toimiva työtila erillään asuintiloista pitää olla, lisäksi materiaalikulut sekä kuljetukset näyttelypaikkaan että takaisin. Lisäksi gallerian vuokrat ja provisio, nyt puhutaan useammasta tuhannesta eurosta, eikä tietoakaan meneekö mitään kaupaksi tai huomataanko koko näyttelyä, johon kuvataiteilija on edellisen vuoden vääntänyt töitä ehkä ilman mitään tuloja toivoen ja uskoen.
Koko näyttely voidaan ohittaa olan kohautuksella onhan näitä nähty. Kuvataiteilija tekee työn, mutta rahaa ei näy missään. Näyttelyn valvojat , galleriat ym. saavat kyllä palkkansa, kuvataiteilija odottaa kuin koira luutaan.
Apurahaa tulee jos tulee. Jos ei tule ja yleensä ei tule kuin harvoille ja valituille, seuraavien kuukausien, ehkä vuoden, kahden tiukka piukkuus on edessä, ja silloin ei välttämättä taideteoksia synny.
Olen elänyt liki 30 vuotta taidemaalarin kanssa. Elämän ihanuus ja kurjuus on tullut nähtyä.
Merja Kupiainen
|
|
18.03.2009, 12:27 |
|
Yhdyn Karin näkemyksiin. Ainoastaan työsuunnitelman kompetenssin tulisi olla kriteeri apurahoja jaettaessa.
kirjavaishanna
|
| Ei vielä yksipuolisemmaksi |
12.02.2009, 16:35 |
|
Taidetoimikunnan jakamista työskentelyapurahoista suurin osa menee nyt kuvataiteilijoille. Maakunnassa ovat edustettuina erittäin perinteellisesti myös muut taiteenalat kuten kirjallisuus (ollaanhan Kalevalan laulumailla, hehheh). Mielestäni apurahojen jakamiseen pitäisi saada jonkinlainen tasoittava periaate, joka mahdollistaisi myös kirjailijoiden työskentelyedellytykset tässä maakunnassa. Nyt niin ei ole. Hakemusrahakakun jakaminen suhteessa eri taiteenalojen hakijoiden määrään on mielestäni huono ja väärä periaate. Laajempaa kulttuuripoliittista näkemystä tarvittaisiin. Tämä nykyinen tilanne on häpeällinen.
Se taas, että painopiste olisi esimerkiksi nuorissa taiteilijoissa, on kyllä diskriminoiva ja mielestäni jo lähtökohdiltaan kestämätön periaate. Ovatko vanhemmat taiteilijat jotenkin vähempiarvoisia? Nuoruuden palvontahan tosin on muodissa, vähän perusteettomasti kylläkin. Ehdotus vaikuttaa vähän hätäratkaisulta. Toivoisi että taidetoimikunnasta löytyisi jotain kestävämpää, mikä auttaisi taiteenaloja selviytymään näillä nykyisillä raukoilla rajoilla, entisillä Kalevalan laulumailla.
Kari Tahvanainen, kirjailija, kari.tahvanainen@joensuu.fi
|
|
|
