Hae verkkopalvelustamme:
 Apurahat ja avustukset   Kohdeapurahat Yhteystiedot In English

Kohdeapurahat

Kohdeapuraha voidaan myöntää yhdelle taiteenharjoittajalle tai useamman taiteenharjoittajan muodostamalle työryhmälle (ei yhteisöille) työkustannusten korvaamiseen, tietyn työsuunnitelman toteuttamiseen, esittely-, esitys- ja julkistamiskustannuksiin tai muihin vastaaviin tarkoituksiin.

Yksittäisistä taiteilijoista koostuvan ilman taustayhteisöä toimivan työryhmän tulee hakea avustusta nimenomaan kohdeapurahoista, ei yhteisöille tarkoitetuista valtionavustuksista.

Hakemuksessa tulee olla riittävä ja täsmällinen suunnitelma sekä kustannusarvio kohteesta, johon apurahaa haetaan, lisäksi selvitys hakijan aikaisemmasta taiteellisesta toiminnasta.
Apurahoihin sovellettavan valtionavustuslain mukaan (688/2001) taidetoimikunnan myöntämä kohdeapuraha ei voi olla kohteen tai hankkeen ainoa rahoituslähde. Hankkeen kokonaisrahoitussuunnitelman, sisältäen muut hanketta varten saadut ja haetut avustukset sekä hakijan omarahoitusosuuden, tulee olla selkeästi esillä hakemuksessa.

Kohdeapurahan käytöstä apurahan saajan tulee antaa määräaikaan mennessä tilitys taidetoimikunnalle. Tilitykseen liitetään alkuperäiset tositteet apurahalla katetuista menoeristä.

Työskentely- tai kohdeapuraha voidaan erityisestä syystä myöntää myös arvostelijalle, taiteen oppilaitoksen tai muullekin taiteen opettajalle sekä taiteen ja taidehistorian tutkijalle.

Kohdeapurahojen hakuaika päättyi 30.11.2009. Myöhästyneinä tulleita hakemuksia ei oteta huomioon. Hakemuksia tai sen liitteitä ei palauteta. Vuoden 2011 apurahat ovat haettavissa syksyllä 2010. 

Lisätietoja

Copyright 2008 Pohjois-Karjalan taidetoimikunta Kauppakatu 11, 80100 Joensuu, vaihde 0400 982 400, fax (013) 6100 166
Design ja toteutus: sitefactory.fi