Valtionavustukset
Taidetoimikunta myöntää vuosittain määrärahojensa puitteissa harkinnanvaraisia valtionavustuksia taide- ja kulttuurialan yhteisöille ja järjestöille. Valtionavustuksiin sovelletaan valtionavustuslakia 688/2001.
Taidetoimikunnan avustukset ovat erityisavustuksia. Avustuksia myönnetään tarkoitukseltaan rajattuihin kohteisiin.
Valtionavustuksen myöntämisen yleisiä edellytyksiä ovat mm.
- valtionavustuksen myöntäminen on perusteltua avustuksen käytölle asetettujen tavoitteiden kannalta
- valtionavustuksen myöntämistä on pidettävä tarpeellisena avustuksen hakijan saama muu julkinen tuki sekä avustuksen kohteena olevan hankkeen laatu ja laajuus huomioon ottaen
Valtionavustus ei saa kattaa avustuksen kohteena olevasta hankkeesta aiheutuvien kustannusten täyttä määrää, jollei perustelluista syistä muuta johdu (valtionavustuslaki).
Valtionavustusta ei voida myöntää EU-osarahoitteisiin hankkeisiin.
Valtionavustusten hakuaika päättyi 1.2.2010. Myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä.
Hakemuksessa tai sen liitteellä on esitettävä
- Avustettavaa hanketta koskeva suunnitelma - selkeästi, on tärkeä päätöksenteon kannalta
- Erittely hankkeen kokonaiskustannuksista ja hankkeesta saatavista tuloista
- Selvitys muista samaa tarkoitusta varten saaduista ja haetuista avustuksista
- Hankkeen suunniteltu alkamis- ja päättymisaika
- Tiedot hakijayhteisöstä /hakijasta täydellisine yhteystietoineen.
Myönnetyn avustuksen käytöstä tehdään tiliselvitys annettuun ajankohtaan mennessä. Mikäli hyväksyttäviä menoja ei ole riittävästi tai hanke on rahoitettu muilla tuloilla, avustuksen lopullinen määrä voidaan tiliselvityksen perusteella vahvistaa enimmäismäärää pienemmäksi.
Lisätietoja pääsihteeri Hanna Susitaival, 0400-678 398, tai osastosihteeri Tuija Kivilinna, 0400-982 400, etunimi.sukunimi@minedu.fi.
|