Kochin taiteilija-asunto
Kochi/Kochin on Keralan maakunnan kulttuurikeskus, jonka saavuttaa parhaiten Delhin tai Mumbain kautta lentäen. Residenssikolmio sijaitsee uudessa kolmikerroksisessa pienkerrostalossa. Residenssissä on keittiö, olohuone, makuuhuone (2 sänkyä), työskentelyhuone (1 sänky), kaksi kylpyhuonetta sekä kaikkien talon asukkaiden yhteiskäytössä oleva kattoterassi.
Kochin taiteilija-asuntoon myönnetään 1-3 kuukauden mittaisia työskentelyaikoja, pidempiä vain erityisen perustelluista syistä. Pohjoiskarjalaiselle taiteilijalle/työryhmälle residenssin vuokra on 60 euroa/kuukausi ja muualta tuleville taiteilijoille/työryhmille 170 euroa/kuukausi. Työryhmän tulee selkeästi käydä ilmi hakemuksen työskentelysuunnitelmasta. Jos työryhmässä on jäseninä sekä pohjoiskarjalaisia että muualta tulevia taiteilijoita, työryhmältä laskutetaan Pohjois-Karjalan hinta mikäli pohjoiskarjalainen taiteilija on ryhmässä "vetäjän" roolissa. Mahdollinen taiteilijan kumppani, joka ei ole taiteilija, maksaa asumisestaan vuokraa 150 euroa/kuukausi. Lapsilta maksua ei peritä. Taiteilija vahvistaa hänelle myönnetyn oleskeluajan maksamalla vuokran viimeistään kolme kuukautta ennen lähtöä. Jos lähtö peruuntuu tämän jälkeen, vuokraraha palautetaan vain siinä tapauksessa, että tilalle saadaan toinen taiteilija.
Haku tapahtuu vapaamuotoisella hakemuksella, jonka liitteenä hakija toimittaa työskentelysuunnitelman, cv:n sekä työnäytteitä. Hakijana voi toimia yksittäinen taiteilija tai työryhmä. Valinta suoritetaan ensisijaisesti työskentelysuunnitelman perusteella.
Vuoden 2010 työskentelyajat on myönnetty. Haku Kochin taiteilija-asuntoon vuodelle 2011 päättyi 31.3.2010. Seuraava haku Kochin taiteilija-asuntoon vuodelle 2012 päättyy 31.3.2011.
Tiedustelut:
Esittävien taiteiden läänintaiteilija,
Hanna Suhonen,
0400 616 489
pk.taidetoimikunta(at)gmail.com
Mikäli olet kiinnostunut Kochin residenssistä, löydät täältä joitain yleisimmin kysyttyjä kysymyksiä Kochiin liittyen.
|
| Residenssit
|
|
keittiö
makuuhuone
työhuone
Maisemia
kuvia festivaalilta
Kuvat Hanna Pihko, Hanna Suhonen, Pirkko Kurikka ja Tuire Hindikka
|
|
|