Ajankohtaista
15.06.2009:
Pohjois-Karjalan
taidetoimikunnan SuviSunnuntai -konsepti tuo tänäkin kesänä tarjolle esittävää taidetta
Pakkahuoneella.
SuviSunnuntait
aloittaa 28.6. itäsuomalaiseen kansanmusiikkiin erikoistunut Triihvo -yhtye toivotulla
Mehtolan neijot -konsertillaan. Yhtyeessä soittavat ja laulavat Marita Koskelo, Kirsi Uutinen ja Laura
Vartio. Samana
päivänä esiintyy myös Joensuun ylioppilasteatteri esittäen kohtauksia syksyllä jatkuvasta
Kinkku pahana -näytelmästä.
Seuraavaa
SuviSunnuntaita vietetään 12.7. ja tuolloin lavalle astuu tanssija Anne Turtiainen. Ensiksi nähdään hänen Mielisairaus
- mitä sitten! soolotanssiteoksensa avoimet harjoitukset. Anne Turtiainen pitää
myös ikään ja tanssitaustaan katsomatta kaikille sopivan stepin kokeilutunnin.
Kolmantena
SuviSunnuntaina 26.7. tavataan tanssitaiteilija Mira Laakkonen. Aamupäivällä tarjolla on Valokuvasta tanssiksi -
tanssin ja liikkeen työpaja senioreille. Illansuussa lavalla nähdään Mira
Laakkosen ja muusikko Lade Laakkosen
yhteisteos Käpy lehmänä.
Tämän
kesän viimeistä SuviSunnuntaita vietetään 9.8. tanssin merkeissä Itäisen tanssin
aluekeskuksen toteuttamana. Sunnuntain aloittaa Feldenkrais-työpaja, jota vetää
Raisa Vennamo. Iltapäivällä
jatketaan kontakti-improvisaatiojameilla.
Tilaisuudet
ovat kaikille avoimia. Ajankohdat, lippujen hinnat ja osallistumismaksut
vaihtelevat tilaisuuden luonteen mukaan.
Tarkemmat tiedot: Taiteessa tapahtuu
Katso myös: www.pakkahuone.info
Takaisin
|